Enkö juuri vähän aikaa sitten valitellut kiirettä? Mitään ei ehdi tehdä kunnolla, ikkunatkin pesemättä. Minäkö se olin, joka töissä valitti ainaista melua ja hankalia asiakkaita. Ja ikuista kurahousurallia. Miksi aina pitää olla kurakelit? En mä jaksa taas mennä salille, on vähän nuhakin. Pari kiloa pitäis kyllä saada tiputettua, allit heiluu ja vyötäröllä tursuaa. Ja mikä hirveä määrä lauluja opeteltava kevätkonserttiin. Ja osa saksaksi. Pitäisikö vaihtaa verhot?

"PAD-lausunnossa todetaan adenokarsinoomaa ovariossa, kohdussa, omentissa sekä vatsaontelossa. Primääri löytyy todennäköisesti umpilisäkkeestä. Musinoottinen appendix lähtöinen adenokarsinooma gradus 3. Leikkausta edeltävä vartalon TT, jossa mediastiinumissa mahdollisesti epäilyttävä imusolmuke. Peritoneaalikarsinoosi ja tuumorit vatsaontelossa. Luusto siistin näköinen. Tautiin ei parantavaa hoitoa, solunsalpaajilla tarkoitus hidastaa taudin etenemistä. Aloitetaan kabesitabiini+oksaaliplatina solunsalpaajahoidolla, toisesta hoidosta bevasitsumabi mukaan. Sairaspäivärahaa vuoden loppuun."

Kun tuijottaa tarpeeksi kauan seinälle heijastuvia varjoja, niissä alkaa nähdä monenlaisia hahmoja. Lintuko tuo on vai keiju, joku siivekäs kuitenkin, enkeli? Haluaisin nousta, pukea päälle kiristävät housuni, ajaa ruuhkassa läpi kaupungin. Minun kuuluisi olla vetämässä kuminauhoja saappaiden alle. Se on tärkeää, ei sukat kastu. Käännän kylkeä, asetan tyynyn polvien väliin. Yritän hyräillä tuttua stemmaa, ääni juuttuu kurkkuun. Mitä jos en koskaan enää saa laulaa? Aurinko paistaa verhojen raosta sisään. Ne on hyvät verhot.