Mitä jos alkaisi kysellä, kuin pikkulapset, miksi? Heittäisi perään huutomerkin ja avoimen uteliaan katseen. Ihmettelisi ja epäilisi kaikkea, mitä tähän asti on pitänyt totena. Tyhjentäisi taulun kaikista kokemuksista, ennakkoluuloista ja opituista mielipiteistä. Kyseenalaistaisi välttämättömän. Löytäisikö sitten totuuden?

Vaikka kuuraisin itseäni karhealla juuriharjalla ylimmällä saunanlauteella, ei minusta kaikkea saa pois. Eikä tarvitsekaan. Jo pelkästään perimäni kantaa esiäitieni taakkoja. Jos kuitenkin siivoaisin sieluni sopukoita niin, että uudelle tulisi tilaa. Tuulettaisin tavat ja turhat vaatimukset kevättuulien vietäviksi. Odottaisin mieli auki reväistynä ja kysyisin miksi. Ja kuuntelisin ehdoitta vastaukset.

Joskus ajattelin, että tämän asian tiedän, näinhän se on aina ollut. Ei se ole. Paitsi minulle. Jokaisen kartta on erilainen. Jos asetan oman läpinäkyvän karttani sinun karttasi päälle, näemme paikat jossa kohtaamme. Yhteenkuuluvuuden tunne ja oivallus, kunnes taas reitit poikkeavat toisistaan. Ja siltikin se on vain kartta, pelkkä kuva todellisuudesta. Totuutta ei taida sittenkään saada valjastettua.

Tänään kysyn kuitenkin miksi ja annan elämän vastata.