Ihanaa tulla kotiin. Asetan sinut varovasti keskelle isoa parivuodetta. Toppapuvun hihat ja lahkeet lötköttävät tyhjinä kun kaivan sinut esiin lämpimästä nyytistä. Isosisko lepertelee ja silittää poskeasi. Pinkaisee sitten hakemaan kaikki omat vanhat vauvakirjansa ja asettuu varovasti pikkuveljensä viereen. Alan purkamaan sairaalalaukkua ja katselen sydän läikähdellen, miten tytär koko neljävuotiaan olemuksellaan "lukee" kolme päivää vanhalle vauvalle kaikki kirjat moneen kertaa. Pikkuinen poikani avaa silmänsä ja tarttuu siskoa sormesta. Sinä hetkenä löydätte toisenne.

Yöllä on vaikea rauhoittua. Kroppa on vielä riekaleina uuden elämän synnyttämisestä. Mieli ei ole ehtinyt mukaan mullistavaan elämänvaiheeseen. Onko minulla oikeasti pieni poika? Mitä jos kaikki ei olekaan hyvin? Heräämme itkuusi monta kertaa. Kun vihdoin nukahdat, kuuntelen hengitystäsi. Työnnän käteni häkkisängyn pinnojen välistä. Ei mitään hätää, äiti tässä.

Seuraavana päivänä näytän siskolle, miten vaipat vaihdetaan. Ihmettelemme yhdessä isoja jalkateriäsi. Taitaa tulla pitkä poika. Isosisko liihottelee enkelin siivet selässä ikkunasta toiseen. Koska se pukki oikein tulee? Tuleehan se, jättää ison kasan paketteja oven taakse. Isä ne sieltä löytää, kun käy viemässä roskat ulos. Mikä sattuma! Vauva nukkuu ja minä makaan sohvalla lahjapapereitten keskellä. Äkkiä huone on täynnä leluja, pyjamia ja suklaarasioita. Katselen kuusessa killuvia hopeapalloja ja veikeänaamaista pikkutonttua. Tätä on äitiys. Ja se jatkuu niin kauan kuin olen, ja vielä sen jälkeenkin.

Haen vauvan syliini, painan nenäni pikkuruiseen lämpimään niskaan. Siskokin haluaa nuuhkaista. Lämmin olo laskeutuu rintaani. Me olemme yhtä nyt ja aina. Ei mitään hätää.

IMG_20170509_220627.jpg