Kuulen sen joka päivä, montakin kertaa. Ja vaikka en kuulisikaan, tunnen sen silti. Vaikka olisin yksin, tiedän sen olevan. Käsivarren hipaisu aamiaispöydässä, halaus eteisessä, suukko marketin kassajonossa, sydänhymiö tekstarissa tekevät sen näkyväksi. Se on siinä kun pidät kädestäni, kun kylmät varpaamme kohtaavat peiton alla pitkän päivän jälkeen. Vaikka olisimme jostain eri mieltä, tässä olemme yhtä. Vaikka itse perkele riepottelisi pitkin rämeikköä, löydämme toisemme. Kun sinä väsyt, minä jaksan. Kun minä murrun, sinä paikkaat. Elämän säröihin levitetty liima tekee meistä vaan entistä vahvempia.

Välillä ihmettelen, että tosiaan olet vielä siinä. Moni olisi jo ottanut sivuaskeleen ja vähitellen kadonnut horisonttiin pieneksi huolettomaksi pisteeksi. Mutta sinä seisot siinä vieressäni ja sanot sen varmalla äänellä. Rakastan ääntäsi entistäkin enemmän. Ihana tapasi on katsoa syvälle silmiin; tässä olen, kerro. Ja minä kerron. Tahdon.