Tasan 23 vuotta sitten minusta tuli äiti. Sitä ennen oli hankittu ammatit ja menty naimisiin. Tietenkin. Muutaman vuoden päästä syntyi toinen lapsi ja perheeni oli valmis. Ihan niin kuin olin suunnitellut. Oli aika ostaa asunto, saunalla ja grilliterassilla. Kesäisin käytiin kylpylöissä ja huvipuistoissa, sunnuntaisin museossa. Tyttärelle ostettiin Marimekon paita ja poika vietiin tenniskurssille. Täydellistä.

Kunnes ei enää ollut. Syöpä tuli taloon, mukanaan pelko. Se asettui ensin rintaan ja luikerteli sieltä huoneisiin ja mieliimme. Se sekoitti paikat, jätti jälkeensä tahmaiset jäljet ja poistui. Mutta pelko jäi. Se tungettiin pimeimpään vinttikomeroon ja jatkettiin eteenpäin. Jälkiä siivotessa tuli avioero.

Maatessani vuokrakaksion lattialla patjallani, ajattelin olevani elämäni pohjalla. Täältä suunta olisi vain ylöspäin. Miten väärässä olinkaan.

Ja lopuksi tärkein: onnea rakas tyttäreni <3