Kaikkea ei saa mitä haluaa. Sen opin jo lapsena. Ei limpparia arki-iltana, kellarissahan on pullokaupalla terveellistä mustaviinimarjamehua. Ei merkkifarkkuja, kun äiti kerran osaa ommella siistit sammarit paljon halvemmalla. Sen sijaan elämä antoi paljon asioita, joita en halunnut. En tosin osannut pelätäkään. Vihurirokko koulukuvauspäivänä. Naiseksi kasvaminen kymmenen vuotiaana.

Ja sitten alkoikin ajanjakso, jolloin ei itsekään tiennyt mitä tahtoi. Rupeaisiko punkkariksi ja vetäisi hakaneulan korvanlehteen vai alkaisiko kuuntelemaan Elvistä? Discoa on kyllä kivempi tanssia. Hiljalleen oppi tahtomaan samaa kuin muut. Pelle Miljoonan konsertissa hyppiminen sadan muun samalla tavoin pukeutuneen kanssa teki olon turvalliseksi.

Ja mitäs meinaat ruveta opiskelemaan, utelivat sukulaiset lakkiaisissa. Ei aavistustakaan, nytkö pitäisi tietää ja tahtoa jotain koko loppuelämän kestävää? Onneksi äiti tiesi, että tahdoin lastentarhanopettajaksi. Itse tajusin sen vasta myöhemmin. Alttarilla sanotun tahtomisen jälkeen oli taas helpompaa. Samaa kuin sinä, ihan miten vaan. Melkein parinkymmenen vuoden aikana oma tahto oli kuitenkin turvonnut hallitsemattomaksi ja alkoi työntyä tajuntaani. Tahdoin tanssia aamuyöhön, kahlata suihkulähteessä, nukkua jonkun kanssa selät vastakkain kunnes hiki liimaa meidät yhteen. Haluan rakastaa, riidellä, olla yhdessä eri mieltä. Olla oma itseni. Juuri kun olin tutustumassa omaan tahtooni, elämä asettui poikkiteloin.

En suostu tähän! En minä halua tällaista elämää! En tahdo! Huudan hiljaa sairaalan käytävällä, kukaan ei kuule. Lapsuuden opit palavat mieleeni, kaikkea ei saa mitä haluaa. Mutta jos nyt annat lapseni parantua, en ikinä enää tahdo mitään muuta. En mitään. Kiitos.

Asioita tapahtuu, tahtoi tai ei. Annan niiden tulla. En väännä elämää väkisin tahtoni mukaan, se ilmeisesti on käsikirjoitettu jo aikoja sitten. Luotan intuitioon ja kuuntelen elämää. Ahaa, nyt tuli tällainen juttu, mitähän se elämä nyt haluaa kertoa. Useinkaan en ymmärrä ja kyselen toistuvasti miksi? Ehkä vastaus asettuu eteeni joku päivä, sitten kun lakkaan kyselemästä. 

Toivoa silti aina voi, ja haaveilla. Tänään toivon aurinkoa, levollisia yöunia (sen hikisen selän vieressä), hyviä labratuloksia. Haaveilen hauskoista juhlista läheisten kanssa, naku-uinnista lumpeenlehtien keskellä, pienestä lomareissusta. Jos jotain uskallan salaa tahtoa ... että kirjassani olisi vielä monta lukua jäljellä.